Tri Johannes Westendorf

Olen kokopäiväinen myrkkyopin ja lääkeaineopin professori Saksan yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Tutustuin noniin, kun eräs saksalainen kirjailija, joka oli kirjoittamassa kirjaa Tahitian Nonista, pyysi minua suorittamaan toksikologisia testejä mehusta. Suoritin testit ja raportoin tuloksista hänelle. Valitettavasti hän siteerasi minua väärin kirjassaan ja tämä herätti Morindan kiinnostuksen. Muutaman selvennyksen jälkeen he pyysivät minua suorittamaan tarkempaa tutkimusta Tahitian nonin haitallisuudesta. Kun yhtiö päätti hakea EU:lta uuselintarvike-hyväksyntää, he pyysivät minua konsultoimaan ja minä suostuin. Yhdessä menimme läpi vaikean, pitkän ja kalliin hakuprosessin ja saimme hyväksynnän toukokuussa 2003.

Minulle toksikologina ja farmakologina oli hämmästyttävää oppia, että Tahitian noni mehu – vaikka sillä oli joukko hyödyllisiä ominaisuuksia kehossa, ei osoittanut minkäänlaista haitallisuutta eli aiheuttanut sivuvaikutuksia. Tutkimus suoritettiin Lontoossa 96 vapaaehtoisen henkilön voimin, jotka osoittivat että 750 ml päivässä Tahitian nonimehua neljän viikon ajan ei aiheuttanut mitään sivuvaikutuksia. EU:n tieteellinen komitea totesi, että Tahitian nonimehu on turvallista ihmisten käyttöön. Tämä informaatio on tärkeä, koska ihmiset ympäri maailman voivat nyt olla varmoja, että noni ei ole haitallinen, ei edes suurina määrinä.

Koska emme löytäneet mitään myrkyllisyyttä mehussa, me aloitimme intensiivisen tutkimuksen nonin hyödyllistä vaikutuksista. Eräs meidän tärkeimmistä kiinnostuksen kohteista oli tutkia nonin hormoninkaltaista toimintaa nonipuun eri osissa. Me tutkimme Tahitian nonimehua sekä myös nonipuun lehtiä kokeellisissa malleissa ja nyt tutkimme näitä ominaisuuksia tarkemmin.

Lokakuussa 2003 aloitimme epidomologisen tutkimuksen nonikäyttäjistä. Noin 2000 käyttäjistä tähän mennessä, meillä on erinomainen näkemys siitä, miksi ihmiset käyttävät nonista ja mitä hyötyjä he kokevat. Melkein jokainen raportoi voivansa paremmin ja olevansa energisempi. Monet nukkuvat paremmin ja heillä on parempi ruoansulatus. Olen havainnut huomattavaa hyötyä myös omassa terveydessäni.

Tunnen, että nonikasvi on todella kiehtova ja se pitää minut ja monet muut tiedemiehet kiireisenä useita vuosia eteenpäin.

1975 Kemian tohtori

1976 Farmakologian apulaisprofessori Hampurin lääketieteellisessä opistossa.

1995 Toksikologian professori

Tutkimusalueet: perussyöpätutkimus, sytostaattisten lääkkeiden sivuvaikutukset, ei-karsinogeenisten syöpää vastustavien aineiden koostumus, perimämyrkyllisyyden luonnolliset ominaisuudet (esimerkiksi antrakinonit), luonnolliset ja teolliset ainesosat jotka toimivat kuten hormonit, ympäristötoksikologia.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>